Eteläinen Afrikka osa 1 – Haaveista Totta

Haaveilin matkasta Etelä-Afrikkaan useita vuosia. Sille ei vain koskaan tuntunut olevan aikaa eikä oikein rahaakaan. Maa sijaitsee reippaasti päiväntasaajan alapuolella, joten vuodenajat ovat päinvastaiset verrattuina omiimme. Paras aika matkustaa on siis silloin kun täällä Pohjolassa on talvi ja paljon töitä. Lisäksi matka Etelä-Afrikkaan on pitkä ja paikan päällä on paljon nähtävää. Viikko ei oikein tuntunut riittävältä ajalta. 

Tarpeeksi haaveiltuani aloin tehdä tarkempia suunnitelmia. Etsin hurjasti tietoa netistä ja vertailin hintoja. Tajusin, että voin säästä huimasti tekemällä matkan omatoimisesti. Toisaalta silloin on kaiken oltava kunnolla suunniteltua. Onhan kyseinen maa kuuluisa myös väkivaltaisuuksista, ryöstöistä ja huijauksista. 

Etelä-Afrikka on suuri maa, jossa näkemistä
ja tekemistä riittää pitkänkin loman ajaksi.

Nälkä kasvoi syödessä ja suunnitelmat paisuivat paisumistaan. Tuntui, että halusin nähdä ihan kaiken mitä tuo maa voi tarjota. Pari vuotta kääntelin ja vääntelin suunnitelmiani, kunnes vuonna 2010 tartuimme mieheni kanssa edulliseen lentotarjoukseen. Varasimme lennot Helsinki-Madrid-Johannesburg-Madrid-Helsinki hintaan 678€/henkilö. Lähtöpäivä oli 28.11. ja takaisin Helsinkiin laskeuduimme 21.12. Olimme perillä Etelä-Afrikassa kokonaiset kolme viikkoa. Eihän siihenkään ihan kaikki haluamani jutut mahtuneet, mutta saimme loman silti mukavan monipuoliseksi. 

Etelä-Afrikan lippu

Swazimaan lippu

Kun päälennot oli varmistettu, rukkasin muun matkasuunnitelman sopivaksi juuri näille päiville. Varasimme etukäteen kaikki majoitukset ja pitemmät liikkumiset maan sisällä sekä ison osan tekemistämme retkistäkin. Vietimme ensin muutaman päivän Johannesburgissa. Lähdimme sitten paikallisen safariyrityksen mukaan viikoksi. Kävimme heidän kanssaan Krügerissa, Swazimaassa ja St Luciassa. Safari päättyi Intian Valtameren rannalle Durbaniin. Lensimme sieltä Kapkaupunkiin. Pyörittyämme siellä viikon verran, matkustimme pariksi päiväksi viinialueelle Stellenboschiin. Matkan viimeiset yöt nukuimme jälleen Johannesburgissa. 

Kerron taas jatkokertomuksen muodossa matkastamme. Tapahtumia matkan aikana riittikin. Näimme ja koimme niin paljon asioita, että niissä riittää vieläkin muistelemista. Toisaalta Afrikka jäi sydämeen, niin että olen palannut lähes aloituspisteeseen. Suunnittelen taas seuraavaa matkaa, jonka ajankohdasta tai toteutumismahdollisuuksista ei ole mitään tietoa. Jos matka joskus toteutuu, tulee se olemaan viiden viikon mittainen. Mutta vaikka en koskaan tuolle matkalla oikeasti pääsisikään, olen nauttinut ja oppinut paljon jo pelkistä suunnitelmista. Nauttia voi myös siitä, että jakaa kokemuksiaan eteenpäin. Hyppää siis mukaan, tästä alkaa matkakertomusten sarja ikimuistoisesta matkastamme Eteläisessä Afrikassa. 

Marraskuun sunnuntaina paukkui 15 asteen pakkanen, kun siskoni heitti meidät bussipysäkille, josta pääsimme suoraan Helsinki-Vantaan lentokentälle. Olimme pakanneet kolmen viikon tavarat rinkkoihin, sillä safarin järjestäjältä oli tullut tieto, että safariautoon ei mahdu matkalaukkuja. 

Vatsassa hykerteli mukavasti. Viimeinkin haaveista tulisi totta ja pääsisimme tutustumaan Etelä-Afrikkaan. Samalla matka oli oikeastaan ensimmäinen koko Afrikkaan. Minä olin kyllä käynyt Marokossa ja Risto Tunisiassa, mutta ihan oikea Afrikka oli molemmilta kokematta. Ilmapiiri oli suorastaan ladattu kovilla odotuksilla. 

Hiukan lähtöä varjosti se, että Riston selkä oli vihoitellut jo pidemmän aikaa ja minäkin olin vain muutamaa viikkoa aikaisemmin venäyttänyt nilkkani pahasti. Matkaan kuitenkin päästiin ja ensimmäinen reilun neljän tunnin lento Madridiin sujui hyvin. 

Madridin lentokentällä meillä oli aikaa katsella ihmisiä

Madridin lentokentän arkkitehtuuria

Madridissa meillä oli todella reilusti vaihtoaikaa. Jatkolentomme Johannesburgiin lähtisi vasta viiden tunnin päästä. Nautiskelimme kenttäravintolassa kiireettä espanjalaista kinkkua ja olutta. Olin ylpeä, kun sain tehtyä tilauksen espanjaksi, vaikka olin vasta vähän aikaa sitten alkanut kielen opinnot. 

Syömisen lisäksi kiertelimme kaupoissa ja katselimme ihmisiä. Madridin kenttä on melkoinen kauttakulkuportti Etelä-Amerikkaan. Suorastaan huumaannuin latinojen paljoudesta, värikkäistä vaatteista ja iloisesta puheliaisuudesta. Kyllä Etelä-Amerikkakin on joskus koettava, mutta nyt ensin on Etelä-Afrikan vuoro. 

Viiden tunnin odotus alkoi jo väsyttää

Lento Johannesburgiin lähti aamuyöllä. Lentoaika oli yli 10 tuntia, mutta se meni nopeasti. Olimme niin väsyneitä, että nukahdimme pian syömisen jälkeen ja heräsimme vasta muutamia tunteja ennen laskeutumista. Tihrustelin ikkunasta miltä Afrikka näyttää ilmasta katsottuna. Erotin usvan seasta järviä ja metsiä tai viidakkoahan se taisi olla, kun kerran katselin Afrikkaa. Siellä ne seikkailut odottavat meitä, muistan ajatelleeni. 

Johannesburgin lentokenttä on suuri, siisti ja moderni. Mitään suurta kulttuurieroa Euroopan kenttiin en kokenut. Toki suurin osa työntekijöistä oli mustia ja tuoksu oli jotenkin erilainen. Se herätti ajatuksia Afrikasta ja tiesimme, että olemme kaukana kotoa. 

Saimme rinkat selkäämme ja lähdimme etsimään taksia. Nykyisellä tietämykselläni sanoisin, että kyyti kannattaa sopia etukäteen majatalon kanssa. Useimmiten he ovat valmiita hakemaan vieraat kentältä pienempää maksua vastaan kuin taksit. Taksikuskit eivät ole halukkaita sopimaan hintaa valmiiksi, vaan haluavat käyttää mittaria. Sehän on periaatteessa ihan ok, mutta valitettavasti kuskit pyrkivät usein tekemään ylimääräisiä mutkia, jotta mittari varmasti raksuttaa mahdollisimman kovat lukemat juuri tulleelle turistille. Me maksoimme reilun 10 kilometrin matkasta 180 ZAR. Majatalomme olisi tarjonnut edestakaisen kuljetuksen hintaan 250 ZAR. 

Etelä-Afrikassa on vasemman puoleinen liikenne.
Tässä ollaan taksin kyydissä  Johannesburgissa.

Etelä-Afrikan valuutan Randin (=ZAR) arvo heittelee paljon. Kokonaiskustannuksiin vaikuttaa huimasti se, mikä kyseisen valuutan arvo on matkustushetkellä. Vuonna 2009 kurssi olisi ollut huomattavasti parempi kuin vuonna 2010. Niinpä jouduimme pulittamaan kaikesta lähes 20 % enemmän kuin alkuperäisissä laskelmissa arvioimme. Matka tuli silti kohtuuhintaiseksi verrattuna valmismatkoihin. 

Olin ollut etukäteen huolissani ilmoista, sillä luin sääennustuksista jo Suomessa, että Johannesburgiin on luvattu sateita. Onneksi ennustukset eivät tällä kertaa pitäneetkään paikkaansa. Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta ja lämpötila kipusi lähelle +30 astetta, kun saavuimme ensimmäiseen majapaikkaamme. Aioimme viipyä kolme yötä Big5 Accommodationissa Johannesburgin Edenvalessa. 

Talot on suojattu aidoin, muurein ja rautaportein.

Big5 Accommodationin sievä piha.

Ajelimme asuinalueella, jossa kaikki talot olivat ympäröity muurein ja rautaportein. Ketään ei näkynyt kävelemässä missään. Se on valitettavasti todellinen ympäristö monissa Johannesburgin lähiöissä. Osa lähiöistä on vartioituja, niin että siellä on turvallista kävellä. Olimme valinneet majoutuksen Edenvalesta siksi, että safarimme alkaisi juuri tältä puolelta kaupunkia aikaisin aamulla. 

Taksi pysähtyi yhden portin eteen ja meidät päästettiin sisään. Majapaikkamme näytti oikein mukavalta. Meidät toivotettiin sydämellisesti tervetulleiksi brittiläisen isäntäväen ja suuren, mutta lempeän vahtikoiran toimesta. Majatalon piha oli pieni, mutta viihtyisä nurmi. Huoneemme edustalle oli asetettu pöytä ja kaksi tuolia, joissa nautimme ihanasta auringosta ja lämmöstä kylmän ja pimeän Suomen jälkeen. 

Miten ihanaa istua auringossa terassilla marraskuun viimeisinä päivinä.

Big5 accommodationin huoneet on nimetty suuren viisikon (norsu, puhveli, sarvikuono, leijona ja leopardi) mukaan. Olimme varmoja, että oli hyvä enne kun saimme käyttöömme nimenomaan leopardi-huoneen. Olimmehan kuullet, että tuo kaunis kissapeto on kaikkein vaikein bongattava suuresta viisikosta. Eläinten bongaamista ja safaria saimme kuitenkin vielä odottaa, sillä ensin oli tarkoitus tutustua kultakaupunkiin jota kutsutaan myös lempinimellä Jo’burg. 

Vaikka matka oli ollut pitkä, emme halunneet jäädä liian pitkäksi aikaa paikoillemme. Ostoksille oli päästävä. Muutaman kilometrin päässä oli ostoskeskus, josta halusimme käydä ostamassa afrikkalaisia ötökäntorjunta-aineita ja vähintäänkin safarihatut tulevia koitoksia varten. Isäntäväki pestasi kokin kuljettajaksemme, jolle lupasimme maksaa edestakaisesta kyydistä 200 ZAR. 

Vähän järkytyin tuon noin 30-kymppisen valkoisen miehen puheista. Hän varoitteli, että emme saa luottaa yhteenkään tummaihoiseen ja muistutti, että ostoskeskuksen kaikki työntekijät ovat mustia. Vaikka apartheid, epätasa-arvoisuus ja rasismi ovat virallisesti historiaa, voi ne valitettavasti vielä helposti aistia ilmapiirissä. Jätimme kokin puheet omaan arvoonsa ja sovimme, että hän tulee parin tunnin päästä hakemaan meitä samasta paikasta. 

Löysimme ostoskeskuksesta kaikki tarvitsemamme. Palvelu oli erinomaista enkä kokenut mitenkään, että meitä olisi yritetty huijata. Saimme asiantuntevia vinkkejä ja ostimmekin niiden perusteella ranteisiin pujotettavia ja vaatteisiin liimattavia hyönteiskarkotteita. Myöhemmin totesimme ne erittäin toimiviksi ja hyödyllisiksi. Löysin myös sopivat safarivaatteet hattuineen. Olimme tyytyväisiä ostoksiimme. 

Jaksoimme lähteä heti ensimmäisenä iltana ostoksille.
Illalliseksi söimme porsaan ribsejä tässä ravintolassa.

Hotellilla piti tietysti heti sovitella uusia safarivaatteita

Aikaa oli vielä runsaasti, joten lähdimme etsimään ruokapaikkaa. Vatsa täyttyi erinomaisista porsaan ribseista. Maistelimme myös paikallista Black Label olutta. Se on saanut jotain palkintojakin enkä ihmettele miksi. Maku oli täyteläinen, mutta ei lainkaan kitkerä. Silti olut tuntui virkistävältä ja raikkaalta eikä yhtään tunkkaiselta. Ainoa ”huono” puoli oli, että oluen alkoholipitoisuus on 5,5 %. Sen kanssa oli oltava varovainen. 

Kokki haki meidät sovittuun aikaan ostarin edustalta. Odotellessamme häntä mietimme, että hämärtyvään iltaan ei todellakaan huvittaisi lähteä kävelemään. Kävimme vielä kokin kyydillä ruokakaupassa ostamassa vettä ja Black Labelia omalle pikkuterassillemmekin. Terassilla huomasimme, että Afrikan sää on oikukas. Lämpimästä helteestä ei ollut enää tietoakaan, vaan jo kahdeksalta illalla jouduimme hakemaan takit päällemme. 

Olimme jo ensimmäisenä päivänä saaneet pienen aavistuksen siitä miltä Afrikka tuoksuu, näyttää ja maistuu. Olimme myös kuulleet ensimmäiset tarinat ja tunteneet auringon lämmön sekä illan viileyden. Mutta me halusimme lisää. Halusimme lisää makuja, tuoksuja, tarinoita ja tunteita. Niitä oli totisesti tulossa. Jo heti seuraavana päivänä meidät laitettiin ajattelemaan suuria asioita, nauramaan paikallisten kanssa ja jopa pelkäämään turvallisuutemme puolesta. Jatkoa tarinaan löytyy täältä.