Kesäseikkailu osa 3b – Villi Slovenia – Bohinj järvellä: Risteily Järvellä ja Saviča Putous

Seuraavana aamuna istuin aamiaisella ja katselin ikkunasta ulos harmaata ilmapiiriä. Kosteus nousi sumuna järvestä peittäen kaikki alleen. En pitänyt mitään kiirettä vaan söin yksinkertaista aamiaista kauan ja hartaasti. Pitkulaisen pöydän toiseen reunaan tuli nuori pariskunta ja he puhuivat suomea keskenään.

He kertoivat olevansa inter-raililla entisissä itä-blokin maissa. Sloveniassa heidän lempipaikakseen oli muodostunut Maribor. ”Kiva tietää, että sekin on mukava paikka. Minä olen menossa sinne vasta ihan reissuni loppupuolella.”, sanoin.

Toivottelimme lyhyen juttutuokion jälkeen toisillemme hyvää matkan jatkoa ja minä lähdin viimeinkin kohti uusia seikkailuja. Lähdin tällä kertaa kävelemään päinvastaiseen suuntaan kuin edellisenä päivänä. Itään päin kulkiessani saavuin Ribčev Laz turistikylään. Sen lähistöltä saa otettua kauneimmat valokuvat Bohinj järvestä. Minun kuvistani tosin tuli hiukan sumuisia kostean ilman vuoksi.

Kovin kauaa en ehtinyt kylää ihastella, kun päätin hypätä veneeseen, jonka kyydillä pääsisin järven toiseen päähän Ukanciin. Siellä olin jo käynyt, mutta täytyihän minun vähän risteillä kauniilla järvellä. Olin sitä paitsi kuullut jo Kranjissa hotellilla, että laivoilla kerrotaan matkustajille tarina Bohinj järvestä ja Triglav vuoresta. Sen halusin tietenkin kuulla.

Aamu näytti harmaalta ja kosteus tiivistyi järven päälle

Järven itäpäästä Ribčev Laz turistikylästä saa ehkä kauneimmat kuvat Bohinj Järvestä

Kylässä on pieni kaunis kirkko

Järvellä näkee heti aamusta melojia

Yritin maksaa kyytini jo heti veneeseen astuessani, mutta minulle sanottiin, että maksut kerätään myöhemmin. Istuin peräpenkkiin, josta näin hienosti joka suuntaan ja saatoin nauttia täysin siemauksin järven kauneudesta. Kaikki kanssamatkustajani olivat venäläisiä. He taisivat vielä ainakin suurimmaksi osaksi kuulua samaan seurueeseen. Keskustelukumppania en heistä saanut kielimuurin vuoksi, mutta hauska heitä oli seurata.

Heti alkumatkasta kasööri alkoi kerätä lippumaksuja. Keskivaiheilla istuva lihava venäläismies maksoi usean matkustajan liput. Minulta kukaan ei edes kysynyt maksua. Myöhemmin selvisi, että venäläinen oli epähuomiossa maksanut minutkin. Hän vain hörähti nauramaan ja huitaisi kädellään ilmaa. Hymyilin vastineeksi ja asia oli sillä kuitattu.

Koska vene oli täynnä venäläisiä, käännettiin kaikki puhe suoraan sloveniasta venäjäksi enkä ymmärtänyt yhtään, mitä pitkissä puheenvuoroissa kerrottiin. Se oli varmaan se tarina, joka jäi nyt sitten minulta kuulematta tai siis ymmärtämättä kokonaan.

Vene täyttyi venäläisistä matkustajista

Vaikka en ymmärtänyt mitään slovenian ja venäjän kielisistä
selostuksista, nautin kuitenkin kauniista maisemista matkalla

Mietin Ukancin leirintäalueella, jonne saavuimme veneen kyydillä, että mitä tekisin seuraavaksi. Halusin lähteä vierailemaan Saviča vesiputouksella, mutta epäilin jaksanko kävellä sinne asti. Olotila tuntui väsyneeltä ja jalatkin olivat turvoksissa vielä eilisistä lenkeistäni. Istuin leirintäalueen baariin ja kyselin tarjoilijalta kuinka pitkä kävelymatka putouksille on. ”Tästä noin puolitoista tuntia ja sitten vielä paikanpäällä 20 minuutin matka portaita ylös.”, hän sanoi. Päätin jo mielessäni, että kävelen majapaikalleni vajaan neljän kilometrin päähän ja menen sieltä autolla putouksille. 

Mieleni kuitenkin muuttui siinä istuskellessani. Aurinkokin alkoi taas pilkistellä ja kuivattaa ylimääräistä kosteutta ilmasta. Lähdin siis sittenkin hyvin merkitylle kävelyreitille. Sinne päästäkseni minun piti ensin kävellä pienen herttaisen taajaman läpi ja ylittää kauniin turkoosinsininen joki, jonka virtaava vesi oli aiemmin pudonnut Saviča putouksesta. Jatkoin matkaani alppipeltojen halki kohti vuoria ja metsää. Ohitin matkalla ihastuttavia alppitaloja ja ihastelin kauniita istutuksia niiden pihoissa ja parvekkeilla. 

Ukancin pieni herttainen taajama

Joen vesi oli matkannut pieniltä vuoristojärviltä Saviča putouksen kautta Ukanciin,
 josta se virtasi edelleen Bohinj järveen ja lopulta Mustaan Mereen saakka

Joku oli väsännyt alppitalon pihaan kyltit,joista selviää paljonko matkaa
on Euroopan kaupunkeihin. Ja löytyihän kylteistä myös Helsinki

Metsässä oli ihanaa kävellä. Hengitin taas kosteaa raikasta ilmaa ja aistin metsän monenlaisia tuoksuja. Väsymys tuntui haihtuvan ihan itsestään eikä turvonneet jalatkaan enää vaivanneet. Välillä kohtasin polulla vastaantulijoita. Heillä kaikilla oli hurmaava tapa tervehtiä. Pienet koululaispojat ottivat jopa lippalakit päästään ja pysähtyivät tervehtimään nyökkäämällä päätään alaspäin. Tulin niin hyvälle tuulelle, ettei aamun harmaasta tunnelmasta ollut enää tietoakaan.

Matka kului yllättävänkin nopeasti ja saavuin paikalle, johon muut olivat tulleet autoilla. Siellä oli muutama ravintola ja matkamuistomyymälä. Näin myös kyltin, jonka kohdalta alkoivat portaat putouksille. Koska sää oli muuttunut jo ihan aurinkoiseksi istuin terassille ja tilasin paikallisen unikonsiemen-, omena-, pähkinäkakun ja kahvin. Tunsin ansainneeni ne kävelyn jälkeen. Siinä nautiskellessani huomasin jonkun heiluttelevan minulle naapuripöydästä. No siellähän istuivat venäläiset ystäväni, joiden kanssa olin matkannut samassa veneessä. Kyllä maailma on pieni.

Metsäreitillä aamun harmaus ja väsymys unohtuivat

Vuoriston korkeuseroissa on jotain sykähdyttävän hienoa,
vaikka ylämäkeen onkin raskasta kävellä

Kakkukahvit maistuivat patikoinnin jälkeen. Perinteiseen slovenialaiseen
kakkuun oli leivottu omenan lisäksi unikonsiemeniä ja pähkinöitä.

Herkkuhetken jälkeen olin valmis aloittamaan kipuamisen portaita ylös. Portaita tosiaan riitti ja myös ihmisiä. Pysähtelin välillä aistimaan tunnelmaa ja lepäämään. Matkan huipennukseksi saavuin pieneen rakennettuun puutorniin, josta oli hieno näkyvyys Saviča putouksille. Vesi ryöppysi kapeana vanana vuoren sisältä. Se on niin puhdasta, että sitä voi juoda, sanotaan. Enkä epäile sitä lainkaan. Putouksen alapuolelle kertynyt vesi oli kauniin turkoosin sinistä ja kirkasta kuin kristalli.

Portaita ylöspäin oli aika ruhtinaallisesti. Välillä piti pysähtyä lepäämään

Saviča putouksen vesi on niin puhdasta, että sitä voi juoda

Porrasurakka piti jaksaa myös alaspäin

Laskeuduttuani kaikki portaat alas, istuin jälleen hetkeksi terassille lepäämään. Olihan edessäni vielä puolentoista tunnin kävelymatka metsän halki Ukanciin. Mielessä kävi jo hypätä bussiin, joka näytti lähtevän ravintolan edestä. Mutta onneksi päätin kuitenkin kävellä takaisin. 

Ukancissa suuntasin oitis samaan ravintolaan, missä oli syönyt jo edellisenä päivänä. Nälkä olikin jo todella kova. Onneksi ei tarvinnut pettyä tälläkään kertaa. Lasagne oli erinomaista ja olutkin maistui todella ansaitulta. Olo oli mitä parhain ja päätin, että lähden hotellille, jotta ehdin uimaan vaihteeksi valoisaan aikaan.

Vaeltamisessa on se hyvä puoli, että syömispuolikin saa olla tuhtia ja kaloripitoista

Kuva on otettu päivällä veneen kyydissä, mutta siinä on
 hiukan sama tunnelma kun uintihetkessäni illalla

Ihanaa se uiminen olikin. Jalat olivat aivan tulessa pitkän kävelyn jäljiltä, mutta pehmeä vesi sai poltteen taukoamaan. Vesi oli niin kirkasta, että näin vaivattomasti varpaani ja pitkällä varpaiden alla sijaitsevan järven pohjankin. Uin niin kauas, että tunsin olevani keskellä järveä. Ilta alkoi jo pikkuhiljaa hämärtää, mutta ei ollut vielä pimeää. Järvellä ei ollut enää kuin muutamia ihmisiä melomassa kanooteillaan. Olo oli rauhallinen ja ympäröivät vuoret suorastaan vaikuttavan kauniit. Tyyntä veden pintaa ja siihen heijastuneita vuorten kuvia rikkoi vain omat rauhalliset uintiliikkeeni. En unohda sitä olotilaa koskaan.

Seuraavana päivänä lähdin tutustumaan upeaan Vintgarin kanjoniin ja sain kokea mieleenpainuvat ensivaikutelmat unohtumattoman kauniista Bled Järvestä Siitä voit lukea täältä.

Olen aiemmin julkaissut Kesäseikkailusta:

Osa1 - Villi Slovenia - Kranj

Osa2 - Villi Slovenia - Matkalla Bohinjiin
Osa3a - Villi Slovenia - Bohinj Järvellä: Vaellus Vogel hissiltä