Aamun aloitimme ensimmäisellä safariaamiaisella. Kahvi, leipä ja jogurtti maistuivat hyvältä ulkoilmassa Marleyn retkipöydän äärellä. Marley oli siis safariautomme, jota ei saanut missään nimessä kutsua kuormuriksi. Illalla joka paikassa lennelleet ja mönkineet ötökät olivat aamun valjettua kadonneet mystisesti. Hyvä niin! Söimme nopeasti, sillä kaikilla oli kiire näkemään Afrikan eläimiä.
Ensimmäiseksi suuntasimme Moholoholo Wildlife Rehabilitation Centreen. Se on keskus, jossa hoidetaan sairaita ja loukkaantuneita tai orvoksi jääneitä villieläimiä. Tavoitteena on, että tervehdyttyään eläimet voidaan palauttaa luontoon. Aina se ei kuitenkaan ole mahdollista ja keskuksessa asuukin vakituisesti paljon eläimiä.
Moholoholo on vaikuttava paikka. Jo porttien ulkopuolella näimme korppikotkia puiden latvoissa ja sarvikuonoja niille aidatuilla alueilla. Johannes, Elroy ja Victoria jäivät Marleyn luokse hoitamaan asioita ja valmistamaan lounasta. Me kuuntelimme ensin pitkän ja perusteellisen luennon paikan toiminnasta ja pääsimme sen jälkeen Moholoholon oppaan kanssa kierrokselle.
 |
| Mekin pääsimme silittämään tätä gepardia |
 |
| Iso kissa totteli hyvin kouluttajaansa |
Ensimmäisenä teimme tuttavuutta gepardin kanssa. Kyseessä on yksi Afrikan isoista villikissoista. Gepardia sanotaan maailman nopeimmaksi maanisäkkääksi. Se pystyy kiihdyttämään hurjan vauhdin lyhyelle matkalle. Se on uhanalainen laji sekä Afrikassa että Aasiassa. Etenkin Afrikassa gepardit aiheuttavat usein haittaa maatalouseläimille ja niitä surmataan paljon luvatta.
Moholoholossa onkin useita yksilöitä turvassa ja hoidossa haavoituttuaan tai jäätyään orvoksi. Osa niistä on niin tottuneita ihmisiin, ettei niitä voi enää laskea luontoon. Mekin pääsimme silittämään tällaista jättiläiskissaa. Olihan se jännittävää ja vähän hassuakin, sillä gepardi tykkäsi paijauksistamme niin paljon, että alkoi kehrätä. Kissa on kissa, vaikka olisi isokin. Oppaamme kuitenkin muistutti, että kyseessä on petoeläin. Meillä oli tarkat ohjeet kuinka kissaa pitää lähestyä takaviistosta ja välttää äkkinäisiä liikkeitä. Noudatimme näitä ohjeita mielellämme ja säilyimmekin kaikki yhtenä kappaleena.
 |
| Löydätkö tästä kuvasta eläimen? |
 |
| Pelikaaneja Moholoholossa |
Näimme monenlaisia pikkunisäkkäitä ja saavuimme sitten korppikotkien valtakuntaan. Halukkaat saivat syöttää lintuja omalta käsivarreltaan. Sitä varten käteen piti pukea paksu suoja, jotta linnun kynnet eivät pääse satuttamaan. Sieltä ne sitten lentelivät vuoroin kaikkien käsivarsille lihapalojen perässä.
En tiedä mikä meni kohdallani pieleen, mutta korppikotka päätti laskeutua olkapäälleni ja nojata päähäni. Kai se ajatteli, että tuo hiuspehko näyttää sopivan pehmeältä alustalta. Lintu on todella isokokoinen ja painava. Enpä olisi välittänyt kovin kauaa sitä kannatella. Erikoisesta laskeutumispaikasta huolimatta haavereita ei onneksi sattunut ja lintu lensi pois, kun oli saanut lihapalansa.
 |
| Riston tyylinäyte korppikotkan kanssa |
 |
| Minun kohdalla joku meni vähän pieleen:) |
 |
| Neil ja korppikotka vaihtavat ajatuksia |
Sitten opas johdatti meidät Moholoholossa asuvien aidattujen eläinten luokse. Näimme mm. Afrikan villikoiria. Ne käyttäytyivät aggressiivisesti ja olivat erittäin äänekkäitä. Ne myös haisivat pahalle. Viereisessä häkissä olevat hyeenat vaikuttivat lempeiltä kotikoirilta näihin verrattuina.
Häkit eivät olleet erityisen tukevan oloisia, mutta kuljimme huoletta asiantuntevan oppaamme perässä. Kieltämättä tuntui hiukan pelottavalta, kun saavuimme leijonien luokse. Valtava urosleijona tuli uteliaana tuijottelemaan meitä. Se oli noin puolen metrin päässä ja välissämme oli tuo ohut verkkoaita.
 |
| Afrikan villikoirat ovat melkoisia räyhääjiä |
 |
| Big Boy esitteli meille upeaa harjastaan |
”Leijonan nimi on Big Boy ja se on luonteeltaan hyvin säyseä. Ennen jotkut hoitajista pystyivät menemään jopa häkkiin sisälle sen kanssa. Nykyään se ei ole enää mahdollista, sillä pari vuotta sitten Big Boy sai kaverikseen temperamenttisen naarasleijonan. Naaras on villinnyt myös Big Boyn ja sekin käyttäytyy nykyään välillä aggressiivisesti.”, oppaamme kertoi.
Tästäkös seurueemme miehet innostuivat vitsailemaan naisten vaikutuksesta miehiin. Nauroimme kaikki, mutta kyllä hymy meinasi hyytyä, kun naarasleijona tuli esittäytymään. Se oli paljon Big Boyta pienempi, mutta jotenkin todella ilkeän oloinen. Kun se murisi meille aidan takana, emme vain kuulleet sitä, vaan myös tunsimme sen luissamme ja ytimissämme asti. Viisastenmatkan facebook-sivuille on ladattu video, jonka avulla voit edes vähän paremmin ymmärtää mitä tarkoitan. Käy katsomassa!
 |
| Vähän pelotti, että koko aita kaatuu, kun iso leijona rysähti sitä vasten koko painollaan. |
 |
| Naarasleijona oli todella häijyn näköinen ja kuuloinen. ViisastenMatkan facebook-sivuille on ladattu video leijonista. |
Otimme vaistomaisesti askeleen taaksepäin, mutta oppaamme kaivoi lihanpaloja laatikosta ja syötti leijonapariskuntaa käsin. Pelästyimme, että aita kaatuu, kun Big Boy hyppäsi sitä vasten koko painollaan. Se haki ketterästi oppaan antaman herkkupalan ylhäältä, mutta leidille piti antaa lihat hänen korkeudeltaan. ”Kerran yksi harjoittelija laittoi naarasleijonalle herkkupalan liian korkealle ja se hyppäsi ylhäällä olevaan sähköaitaan. Sen jälkeen se ei ole enää hypännyt ylös”, opas selitti. Silloin vasta huomasin, että aidan yläosassa tosiaan kulkivat sähkövastukset.
Vaikka leijonat näyttivät hurjilta, pidetään Afrikan vaarallisimpana kissapetona leopardia. Se tunnetaan myös pantterina. Samassa pentueessa voi olla täplikkäitä ja mustia yksilöitä. Etelä-Afrikassa on tavattu kuitenkin vain täplikkäitä leopardeja. Sellaisen mekin näimme aivan lähietäisyydeltä vain verkkoaita välissämme. Leopardi muistuttaa kuvioinniltaan gepardia, mutta on ruumiinrakenteeltaan paljon rotevampi. Se on silti erittäin ketterä kiipeäjä. Leopardit viettävät paljon aikaa puissa ja raahaavat jopa saaliinsa sinne. Ne ovat kaikkiruokaisia ja syövät paitsi pikkunisäkkäitä ja jyrsijöitä niin myös matelijoita ja hedelmiä. Leopardia on vaikea nähdä luonnossa, sillä se liikkuu hyvin hiljaa ja pystyy vaanimaan saalistaa paikallaan pitkiäkin aikoja.
 |
| Näin lähelle pääsimme Afrikan vaarallisinta kissaeläintä leopardia Moholoholossa. |
 |
| Leopardit ovat ketteriä kiipeilijöitä myös luonnossa |
Kissapedot ovat kauniita ja vaikuttavan näköisiä. Silti Moholoholon ehdoton hurmuri oli sarvikuonovauva. Se oli jotenkin niin kömpelön suloinen. Saimme silitellä sitäkin, mutta sen päähän koskeminen oli kiellettyä. ”Sen vastustuskyky on vielä heikko, joten ylimääräiset kosketukset voivat vaarantaa sen terveyden”, meille kerrottiin. Kyseessä oli Black Rhino, joka on vielä White Rhinoakin harvinaisempi laji. Ne voi erottaa toisistaan parhaiten siitä, että Black Rhinot syövät puiden lehtiä ja White Rhinot taas ruohoa.
 |
| Ihana sarvikuonovauva sulatti kaikkien sydämet |
Olipa meillä ollut taas mukava aamupäivä. Victoria tulikin sopivasti kierroksen loputtua hakemaan meitä lounaalle. Elroy oli loihtinut maittavan aterian ja söimme sitä ihan Moholoholon porttien ulkopuolella. Sarvikuonot tepastelivat muutaman kymmenen metrin päässä, mutta ne olivat aitojen sisällä eivätkä välittäneet meistä lainkaan.
Korppikotkatkin istuskelivat lähipuiden oksilla ja osa niistä söi jonkun eläimen raatoa vain muutaman sadan metrin päässä meistä. Eniten huomiomme kiinnittyi kuitenkin läheisen hiekkakasan takaa kömpivään hahmoon. Pahkasika tuli ihan muutaman metrin päähän meistä ja ehdin jo ajatella, että minkälaista vahinkoa se saisi sarvillaan aikaan. Se lähti kuitenkin pois hetken meitä pällisteltyään. Afrikassa villieläimet ja ihmiset mahtuvat elämään ja olemaan lähekkäin.
 |
| Söimme lounasta keskellä luontoa ja eläimiä |
 |
| Korppikotkat katselivat puun latvasta touhujamme |
 |
| Niiden oma ateria veteli jo viimeisiään |
 |
| Tämä pahkasika tuli tekemään oikein lähempää tuttavuutta |
Kun tiskit oli tiskattu ja retkipöydät ja tuolit pakattu Marleyn kyytiin, lähdimme kohti Krügeria. En malttanut edes nukkua. Odotin kansallispuistoon pääsyä niin innoissani. Olin jo pikkutyttönä katsellut tv:stä dokumentteja ja toivonut, että pääsisin joskus itsekin Krügeriin. Nyt tuo haave oli toteutumassa.
Ajoimme puistoon sisään Phabeni portista. Alueella on päällystetyt tiet, joilta ei saa poiketa. Ajonopeus saa maksimissaan olla 40 km/h eikä autosta saa nousta missään tilanteessa ilman Krügerin omia oppaita. Meillä ei ollut Krügerin omaa opasta, mutta Johannes oli kokenut Krügerin kävijä ja luotsasi meitä määrätietoisesti eteenpäin.
 |
| Vihdoinkin Krügerissa! Tätä olin odottanut pikkutytöstä saakka |
 |
| Antilooppeja oli kaikkialla |
 |
| Odottelimme kärsivällisesti, että pikkuiset pääsivät ylittämään tien |
 |
| Seeprat näyttävät jotenkin niin energisiltä |
Laskimme Marleyn ikkunat kokonaan alas ja keskityimme etsimään eläimiä. Bongasimme hyvin nopeasti useita antilooppeja ja seeproja. Tunnelma nousi ja huutelimme koko ajan toisillemme havainnoista. Johannes osoitti meille jopa lauman puhveleita, mutta ne olivat niin kaukana, että erotimme ne vain hädin tuskin kiikareilla.
Yhtäkkiä Johannes pysäytti Marleyn. Pusikosta asteli valtavan kokoinen norsuvanhus. Sekin pysähtyi ja tuijotti meitä. Innostuimme kovasti sen näkemisestä ja pidimme melkoista meteliä. Norsu tuli tielle ja heilutteli päätään sekä korviaan. Se myös nosti kärsäänsä ylös ja otti pari askelta kohti Marleyta. Johannes pyysi meitä olemaan ihan hiljaa. Hetken uhiteltuaan norsu perääntyi ja lähti pois. ”Se halusi näyttää meille kuka täällä määrää. Se olisi voinut vaikka hyökätä, jos emme olisi osoittanut kunnioitusta sitä kohtaan.”, Johannes sanoi. Norsu muistutti, että vaikka Krügerin eläimet ovat tottuneet safariautoihin, ne ovat silti villieläimiä.
 |
| Vanha norsuherra tupsahti pusikosta ihan lähelle |
 |
| Se halusi näyttää kuka on kuka ja puisteli meille päätään voimakkaasti |
 |
| Peilistä näkee, että Elroylla oli erityisen jännät paikat repsikan paikalla, kun norsu uhitteli meille |
Villiapinat hauskuuttivat meitä inhimillisyydellään. Apinoiden touhuja voisi seurata vaikka kuinka kauan, kunhan on tarpeeksi etäällä. Liian lähelle tullessaan ne muuttuvat röyhkeiksi varkaiksi eivätkä ole lainkaan mukavia. Bongasimme ensimmäisen päivän aikana kolme osaa suuresta viidestä: elefantin, puhvelin ja sarvikuonon. Puhvelit ja sarvikuonot olivat tosin niin kaukana, että näimme ne vain kiikareiden avulla. Leijonista ja leopardeista emme nähneet vilaustakaan.
Olimme tyytyväisiä päivän saldoon ja lähdimme majoittautumispaikalle. Krügerissa nukutaan aidatuilla majoitusalueilla. Meille oli jälleen varattu siistit bungalowit. Paikka oli kuitenkin ylibookattu ja oppaamme joutuivat telttamajoitukseen. He pystyttivät telttansa ehkä noin kilometrin päähän meistä lähelle majoitusalueen sähköaitaa.
 |
| Mitäköhän tämä herra suunnittelee |
 |
| Apinoiden touhuja oli hauska seurata. Ne ovat niin inhimillisiä. |
 |
| Pikkumies ihmeissään:) |
Meitä varoiteltiin jättämästä bungalowin ovia auki tai edes lukitsematta. Apinat olivat taitavia varkaita ja osasivat helposti aukaista lukitsemattoman oven. Etenkään mitään syötävää tai juotavaa ei saanut jättää näkyville. Lukitsimme siis oven ja minä menin suihkuun. Risto lähti majoitusalueen kauppaan.
Olin shampoot päässä suihkussa, kun valot sammuivat ja tuli aivan pilkkopimeää. Ei auttanut muu kun lähteä kaivelemaan taskulamppua rinkasta. Se oli tehtävä täysin tunnustelemalla vettä valuen ja edelleen ne shampoot päässä. Olin iloinen, että ovi oli lukossa. En todellakaan olisi halunnut törmätä varastelevaan apinaan pimeässä huoneessamme.
Sähkökatko kesti yli 10 minuuttia. Ne ovat kuulemma erittäin yleisiä Krügerin alueella. Ajatuksiin hiipi väkisinkin majoitusaluetta ympäröivät sähköaidat. Eivät ne sitten olekaan niin luotettavia. Ajatus leijonasta tai leopardista sai kylmät väreet kulkemaan selkäpiitä pitkin. Rauhoittelin itseäni, ”Eihän täällä kävisi näin paljon turisteja, jos vaara olisi todellinen.”
Risto tuli takaisin kauppareissultaan. Hän kertoi, että kaupassa oli myös yhtäkkiä sammunut kaikki valot. Ostoksia ei voinut tehdä, koska kassakonekin oli pimeänä. He olivat sitten tyynen viileästi odotelleet 10 minuuttia taskulamppujen valossa sähköjen palautumista. Kun sähköt oli saatu takaisin, oli kaupankäynti jatkunut ihan normaalisti.
 |
| Krügerin ensimmäinen majoituspaikka oli aidattu ja siisti bungalow-kylä |
 |
| Bungalowissa myös nukutti hyvin |
Otimme kaikki mahdolliset tasku- ja otsalamput mukaan, kun lähdimme illalliselle Marleyn luokse. Olimme sopineet tapaavamme muut safarilaiset kaupan luona, josta Johannes haki meidät. Emmehän me olisi millään löytäneet perille ilman opasta. Johannes johdatti meidät perille taskulamppujen valossa.
Kana ja riisi maistuivat taivaalliselle retkipöydän ääressä öisessä Afrikassa. Läheisen aidan takaa kantautui villieläinten ääniä ja välillä sieraimiin jopa lehahti eläimen haju. Ne olivat todella lähellä.
Victoria kertoi, että häntä vähän jännitti nukkua yö teltassa. Enkä kyllä yhtään ihmettele sitä. Vaikka suurimmat eläimet luultavasti pysyttelevät aidan takana, oli alueella kaikenlaisia ötököitä, apinoita ja käärmeitä. Elroy lisäsi Victorian ja meidän muidenkin jännitystä kertomalla, että naapuriteltan ruokalaatikkoon oli eksynyt käärme. Teltan asukkaat eivät olleet uskaltaneet koskea käärmeeseen ja Elroy oli luvannut hoitaa sen pois. ”En minäkään halua mennä sitä ronkkimaan nyt pimeällä. Olkoon siellä laatikossa aamun asti. Vapautan sen silloin,” Elroy sanoi.
Seuraavaksi tajusimme, että lähimmät vessat ovat usean sadan metrin päässä jossain tuolla pimeässä. Minä onneton olin tietenkin taas tilanteessa, jossa oli pakko mennä kyykkimään puskan juurelle lähelle sähköaitaa. Mukanani oli vain otsalamppu. Tilanne oli todella jännittävä, mutta selvisin kohtaamatta käärmeitä tai muitakaan ötököitä. Luonnollisesti en kuitenkaan voinut olla ajattelematta kaikkia villipetoja, jotka lähes aistin aidan toiselta puolelta.
Mieleenpainuvan illallisen jälkeen lähdimme nukkumaan. Olimme sopineet, että lähtisimme aamulla liikkeelle jo klo 5.30. Silloin olisi parhaat mahdollisuudet nähdä eläimiä, jotka palailevat öisiltä saalistusretkiltään. Ja meillähän oli vielä leijonat ja leopardit näkemättä.
Vaikka väsytti, ei uni meinannut tulla silmään, kun päivän tapahtumat pyörivät mielessä. Ajattelin juoda vähän vettä. Vesipullon löytääkseni minun oli sytytettävä taskulamppuun valo. Kun valo lankesi bungalowin lattialle, näin jonkun mustan livahtavan salaman nopeasti sängyn alle. Afrikka on Afrikka ja etenkin viidakossa on monenlaisia ötököitä. Niihin on vain totuttava.
Risto nukkui ostamansa hyönteisverkon sisällä ja minä päätin, että en totisesti ilku enää häntä sen ostamista. Olisin erittäin mielelläni juuri sillä hetkellä mennyt itsekin hyönteisverkon alle nukkumaan. Ei auttaneet mieliteot. Minun oli sammutettava valot ja käytävä nukkumaan ilman verkkoa. Ajattelin kaikkia mukavia asioita ja sain kuin sainkin unen päästä kiinni enkä tiennyt mitään mahdollisista muista ”yövieraista” bungalowissamme.
Krügerilla oli vielä paljon annettavaa meille, mutta ne ovat jo seuraavan osan juttuja.
Aikaisemmin ilmestynyt Eteläinen Afrikka - jatkomatkakertomuksen osat
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti